| home news maps Juspo photos |
|||
| 11 päivää ja 101 suunnistuskilometriä Tiomilaleirin jälkeen lepäilin Haldenissa kaksi päivää. Kolmantena päivänä kävin viemässä heijastimet perjantain yötreeniin. Sijoitin heijastimet korkealle, koska rata näytti aika vaativalta junioreja silmällä pitäen. Camp Norwayn keräsi 180 monen tasoista suunnistajaa Haldeniin. Lauantaiaamuna sitten luin netistä, että 19-vuotias skottityttö oli 5 tuntia metsässä, ennen kuin etsintäpartio löysi hänen. Tyttö löydettiin onneksi hyvävoimaisena, mutta paljon paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Lisää pelastusoperaatiosta voi lukea: WofO Helen Palmer One-man-relay Palataan ajassa torstaihin. Aste pari pakkasta ja one-man-relay edessä. Ainahan sitä kotoa lähtiessä on sellainen tunne, jotta tulivatko kaikki tavarat mukaan. Ymmärrän, että unohdin lämpösukat kämpille kerran Tiomilaleirillä, mutta en sitä, että tilanne toistuu viiden päivän päästä uudestaan. Mukava lähteä ohuilla juoksusukilla suunnistamaan, kun tietää, että treenin jälkeen ei ole kuivia sukkia tilalle. Sukkajutut unohtuvat kuin itsestään lähdön jälkeen. Ensimmäisellä lenkille joudun vetohommmiin. Kolmannella rastivälillä totean tunnon kadonneen varpaista. Toisella perhoslenkillä se sitten tapahtuu. Matkaa kuivalta mättäältä toiselle oli vain 5 metriä, mutta välissä oli pelkkää vettä, kartalla luonnollisesti suo. Hyppy silmät kiinni, uppoan vyötäröä myöden veteen. Vedän itseni märkänä kuiville ja jatkan matkaa. Jalat tuntuvat melko kylmiltä, mutta taistelu jatkuu. Toisen varvauksen jälkeen näen edessä jonkun, jota epäilen ensin Wingstedtiksi. Sen jälkeen toivon Rollieria, olisiko sittenkin Haldin? Välille 7-8 johtajahahmo valitsee viivasta poikkevan valinnan. Runnon suoraan. Jokainen askel rastia edeltävällä suolla upottaa. Kuivalla maalla eteneen joku jumalaisen kevyellä ja kauniilla askeleella, kangastus? Ei vaan Huovila! Luonnollisesti Leimaan perässä ja huoman pyristelyni turhaksi. Seuraan kiltisti yhden välin ja sen jälkeen koitan lyödä kohti keskusrastia. - Hyvin se menee, ohjeistaa Huovilaa takaa. Ilmeisesti kehonkieleni ei vaikuta kovin itsevarmalta, kun ylitän samaa suota, johon aikaisemmin upposin. Tekee mieli huutaa, että painin sentään yli 60 kiloisten sarjassa, mutta keskityn vain lisäämään vauhtia, kun suo on jäänyt viimeisen kerran taakse. - Come on Juso, Mats is in front of you and Jarkko is just behind, huutaa keskusrastilla Haldenin valmentaja. Selkä kiinni ja lopussa ohi! Tulokset ja kartta Perjantai ja lauantai Perjantaina suunnistin surullisen kuuluisan yöharjoituksen. Ei ollut liian helppoa löytää samoille rasteille uudestaan. Hieno maasto neljännen rastin jälkeen. Lauantaina kävin juoksemassa prologisprintin takaa ajoon. Illalla oli vuorossa käyrätreeni. Tiedostin, että suunta tulisi näyttelemään tärkeää roolia, mutta silti hyvä olo valtasi mielen 7. rastin jälkeen ja antauduin käyrämuotojen vietäväksi. Pienen pyörimisen jälkeen olinkin valmis lähtemään kotiin. Takaa-ajo Sunnuntaina leirin huipensi takaa-ajolähtö. Lähdin prologi-sprintin perusteella +1.14 Wingstedtin perään välissä kolmekymmentä suunnistajaa. Alussa oli menoa ja meininkiä. Kolmosrastilla oli pakko tarkistaa koodi: etsin kiveä ja tulin jyrkänteelle. Olihan se oma rasti, mutta aika paljon saa mielikuvitusta käyttää tulostekartalla. En ehtinyt sen enempää jäädä poramaan kulttuurishokkia norjalaiskarttojen kanssa. Koodintarkistukseen käytetyt sekunnit tarvittiin nyt etenemiseen. Toiselle lenkille pääsin lyhyen ensimmäisen lenkin turvin kärjessä. Kolme rastiväliä sain vetää, kunnes Olav Lundanes runnoi ohi. Kaksi rastia myöhemmin se katosi myös linkkimies Haldinilta. Sen jälkeen alkoi hevosenleikki. Viimeiset 40 min olivat leikkiä, jossa Haldinin selkä katosi useasti horisottiin palatakseen maksimaalisen peesausetäisyyden päähän. Parilla rastilla olin ennen, mutta nopesti jatkettiin taas tutusta asetelmasta. Loppuun saatiin vielä iso porukka kiinni. Tällä kertaa kiriherkkyys oli kadonnut matkan varrelle. Tulokset ja kartat maps-sivulla. |
|||
| Lynx SjundeåIF HSK Märsky Urheilukoulu FC Keltamäki Valotukku |
|||